Pari viikkoa olen miettinyt tänne kirjoittamista, mutta nyt sain vasta ajatukset kasaan tätä kirjoitusta varten.

Vuoden alussa paino on ollut n.123 kg eli samoissa on menty viime vuoden kanssa. Viime vuoden lopulla sain mahdollisuuden/pääsin liiton järjestämälle "lomalle", jossa sain jonkunlaisen ahaa elämyksen miten homman pitäisi toimia. Toisaalta kyseinen viikko jonka vietin siellä on todella liikunnan täyteinen eli loppu"loma" meni sitten kipujen kanssa. Kuitenkin mulle toi "loma" antoi paljon ja se näkyy tuloksissa nyt. Marraskuu-helmikuun loppuun paino oli tippunut 1,1 kiloa mutta nämä kilot ovat kadonneet lihaksesta eikä läskistä eli rasvanpolttoa pitäisi tehdä enemmän. Kotona puntari on näyttänyt 1,6 kg pudotusta eli saman suuntaista ajatusta molemmat puntarit/laitteet antaa. Nyt olen vaan ihmetellyt sitä, että en osaa iloita painon putoamisesta. Mieheni oli aivan super onnessaan siitä että mun paino on kohta alle 120 kg mutta mulla se ei herätä mitään tunteita. No pikku hiljaa alaspäin ja katsotaan sitten mitä tapahtuu.

Ruoan suhteen olen jättänyt maitotuotteet kokonaan ja vaihtanut ne soijatuotteisiin. Muutenkin enemmän menee salaattia mutta edelleen "höttö"hiilareita tulee ja paljon suurinpiirtein 500 kaloria/pv. Olen kuitenkin huomannut sen, että mitä enemmän proteiinia syö sitä vähemmän "höttöä" tulee syötyä. Harmi vaan, että kaikkea ei saa soijana esim. raejuustoa joka olis proteiinin lähteenä hyvä. Tiedän, että on paljon kasviksia joista saa proteiinia mutta ne on sellaisia jotka sitten muodostavat kaasuja mahaan ja sitten ollaan taas kuin ilmapallo.

Lääkärin kanssa olen jutellut nyt pari kertaa tässä neljän kuukauden aikana ja hän on molemmilla kerroilla ehdottanut lihavuusleikkausta. Miksi? Halutaanko vaan päästä helpommalla/halvemmalla laittamalla ihmiset leikkaukseen. Olen siis miettynyt asiaa ja käynyt sisätautien lääkärilläkin, mutta en ole valmis sellaiseen leikkaukseen. Olen puhunut asiasta myös läheisten kanssa jotka ovat sitä mieltä, että ehdottomasti menet leikkaukseen. Olen sanonut, että en mene ja vasta kysymyksenä on tullut että pelkäätkö ettet saa syödä samallalailla kuin ennen? Ei mua niin se syömättömyys pelota vaan ihan yleisesti se leikkaus pelottaa ja se miten jos kaikki menee pieleen. Eräs ystäväni on käynyt kyseisen leikkauksen ja hän kyllä syö aivan kaikkea mutta pienempiä määriä, kuitenkin hän pistää itseensä koko loppuelämänsä vitamiineja koska ei niitä enää ruoasta saa tai se ei imeydy. Tälläisetkin asiat laittavat miettimään haluanko mennä leikkaukseen.

Kuitenkin lääkäri nyt vaihtoi lääkkeet toisen mallisiin, joiden pitäisi tehota toisella lailla. Kokeita otetaan sitten kesäkuussa seuraavan kerran niin nähdään mihin suuntaan ollaan menossa.

Kevät on kuitenkin tulossa kovaa kyytiä ja aurinkoiset päivät tekee mielelle kepposet, koska kävelemään tekee mieli. Toisaalta sehän ei haittaa sitten laihdutusta ajatellen koske sehän laittaa vaan aineenvaihduntaa liikkeelle. Liikkumisessa on tapahtunut pienoinen muutos ja yritetään miehen kanssa käydä parisen kertaa viikossa kävelemässä sekä itse yritän käydä kerran viikossa uimassa ja jumpata kotona.

Kaiken kaikkiaan suunta on mennyt parempaan ja toivottavasti sama tahti vaan jatkuisi.