Se olisi arkeen paluu taas tapahtunut ja sitä myöten dietin aloitus. Tuossa tuli neljä viikkoa lomailtua ja syötyä tietysti kaikkea sellaista mitä ei olisi saanut. Toisaalta kerranhan täällä eletään ja kesälomakin on kerran kesässä :) Lisäksi liikkuminen kesällä tahtoo jäämään, vaikka olisi luonnonvesiä missä pääsisi uimaan.

Eilen tuli jo hieman aloiteltua tuota terveellisempää ja kevyempää elämää ja huomasin, että ei hemmetti kamala nälkä koko ajan. Kaloreiden puolesta meni hyvin, mutta silti nälkä meinas olla. Tänä aamuna meinasin lähteä uimaan ilman evästä mutta olotila ei tykännyt asiasta, niinpä yksi pilttipurkki naamaan ja menoks.

Tänään on mummola päivä joka yleensä tarkoittaa herkkupäivää. Tai yhtä sellaista viikossa. Kun siellä käy kuitenkin niin harvoin niin ei tekisi mieli kieltäytyä mistään mutta oli pakko sanoa, että ethän tekisi pannaria tälle reissulle. Hankala selittää vanhemma sukupolven ihmiselle, jolta on uupunut jotain että ei nyt oteta tai näin. Joskus se on ottanut sen ihan loukkauksena. Niinpä täytyy varmaan sallia jotain pientä itselleen tänään, mutta huomenna taas otetaan ja aloitetaan dietti uudelleen. Olen meinaan ajatellut että otan sellaisen ajatuksen nyt mukaan et joka aamu aloitan uudelleen. Jos päivällä joku menee pieleen niin aloitan huomenna aamulla uudelleen. Katsotaan kauan ajatus mukana roikkuu, mutta kokeillaan.

Sitten vois hakea toisen kupin kahvia ja keskittyä töihinsä.